Kuorot

Lapsi- ja nuorisokuoro Lapsen ääni perustettiin syksyllä 2016. Kuoro jaettiin pian kahteen tasoryhmään, ja myöhemmin nousseiden tarpeiden pohjalta perustettiin vielä kolmas tasoryhmä. Kuoroissa on laulanut kaudesta riippuen jopa 120 lasta ja nuorta Jyväskylästä ja lähiseuduilta. Kuorojen taiteellisena johtajana toimi vuosina 2016-2021 Matias Lahti. Vuoden 2022 alusta Unisono– ja A cappella (aik. Duetto-) kuoroja on johtanut Anni Hintsala. Syksyllä 2022 perustettua nuorisokuoro Gaudiosoa johti ensin 2022-2023 Sanna-Kaisa Hilliaho ja syksystä 2023 alkaen Matias Lahti. Syksyllä 2025 Gaudiosoa sekä poikakuoroa Pojan ääni johtaa Hilla Ahokas.
Kaikki Lapsen äänen kuorot harjoittelevat Jyväskylässä. Keskeinen sijainti mahdollistaa yhä useampien lasten ja nuorten osallistumisen kuorojen toimintaan. Unisono ja A cappella harjoittelevat Keljonkankaan yhtenäiskoululla, Gaudioso ja Pojan ääni harjoittelevat Taulumäen kirkossa.
Lapsen äänen toiminta on kaikille avointa. Kuorot konsertoivat ja esiintyvät säännöllisesti ja retkiä sekä leiripäiviä järjestetään aktiivisesti kunkin ryhmän ikäjakauma huomioiden. Kuoroissa on lukukausimaksut ja retkillä/leiripäivissä voi lisäksi olla omavastuu.
Lapsen ääni laulaa klassista musiikkia kaikilta aikakausilta. Musiikillisesti kantavana ajatuksena on pyrkimys luonnolliseen, tasapainoiseen ja ilmaisuvoimaiseen äänen käyttöön – lapsen äänen löytämiseen.
Unisonoon ovat kaikki noin 6-11-vuotiaat laulajat tervetulleita. Kuorossa lauletaan yksiäänisesti helposti opittavia lauluja: lastenlauluja ja kansanlauluja usein pianon tai muun säestyssoittimen kanssa. Kuoro harjoittelee Keljonkankaan koululla torstaisin klo 17-18. Kuoroa johtaa Anni Hintsala.
Pojan ääni on noin 6-12-vuotiaille laulajille tarkoitettu poikakuoro. Kuorossa lauletaan yksiäänistä ja helposti opittavia lauluja. Kuoro harjoittelee Taulumäen kirkossa torstaisin klo 17-18. Kuoroa johtaa syksyllä 2025 Hilla Ahokas.
A cappella-ryhmään (noin 12-15v) osallistuvilta edellytetään joko aiempia musiikin opintoja tai itse hankittua osaamista. Kuoronjohtaja kuuntelee uuden kuorolaisen laulua aluksi. Kuorossa lauletaan yksiäänisten laulujen lisäksi kaksi- tai jopa kolmiäänisesti kuorolaisen valmiuksien mukaan. Kuoro harjoittelee Keljonkankaan koululla torstaisin klo 18-19:15. Kuoroa johtaa Anni Hintsala.
Gaudioso on nuorille (noin 15-20v.) laulajille suunnattu kuoro. Kuoro harjoittelee torstaisin klo 18-20 Taulumäen kirkossa. Aiemmasta musiikin harrastuneisuudesta on hyötyä, mutta se ei ole välttämätöntä. Kuoroon haetaan koelaulujen kautta. Kuoroa johtaa syksyllä 2025 Hilla Ahokas. Ota rohkeasti yhteyttä kuoronjohtajaan koelauluajan sopimiseksi!
Uusia laulajia otetaan mukaan aina kauden alussa, elokuussa ja tammikuussa.
Kuoroamme voi tilata esiintymään tapauskohtaisesti sovittua maksua vastaan. Ota rohkeasti yhteyttä kuoronjohtajaan!


Anni Hintsala on jyväskyläläinen musiikkikasvatuksen maisteri, musiikinopettaja (FM), luokanopettaja (KM) ja kuvataideopettaja (TaM).
Hilla Ahokas on jyväskyläläinen musiikkikasvatuksen maisteri, musiikinopettaja (FM).